Sosiologian perus- ja aineopinnot (25op + 35op)

Sosiologiasta, jota luonnehditaan yleiseksi yhteiskuntatieteeksi, tuli yliopistollinen oppiaine 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Siinä etsitään tieteellisiä selityksiä ja ymmärrystä sille, miten erilaiset yhteiskunnalliset rakenteet, kulttuuri sekä ihmisten ja ihmisryhmien väliset siteet, suhteet ja verkostot kehittyvät. Yleisenä yhteiskuntatieteenä se pyrkii myös luomaan kokonaiskuvaa yhteiskuntarakenteista ja sosiaalisesta toiminnasta, ja sen erityisalat kattavat mitä moninaisimpia tutkimusalueita. Lisäksi sosiologiassa kehitetään metodeja ja yleisiä yhteiskuntateorioita globalisaatiosta sosiaalisen vuorovaikutuksen kuvioihin, joita hyödynnetään paitsi empiirisessä sosiaalitutkimuksessa myös muilla soveltavan ihmistieteellisen tutkimuksen aloilla.

Kasvatustieteiden tiedekunnassa sosiologian opetuksessa ja tutkimuksessa painottuvat yleisen sosiologian ohella erityisesti ympäristö- ja kasvatussosiologia. Sosiologiaa voi opiskella perus- ja aineopintojen laajuisesti 60 opintopistettä. Sosiologian perusopinnot suoritettuaan opiskelija osaa analysoida sosiaalisen toiminnan yhteiskunnallisia ehtoja ja vaikutuksia opiskelussaan, työssään ja muillakin elämänalueillaan. Hän osaa käyttää viestinnässä ja tutkimuksessa sosiologian peruskäsitteitä, -teorioita ja -metodeja sekä valita ja etsiä oman osaamisensa kehittämisen kannalta keskeistä sosiologista tietoa. Lisäksi hän osaa referoida ja arvioida tutkimusta sekä tehdä ajankohtaiseen sosiologiseen tutkimuskirjallisuuteen perustuvia katsauksia omien oppimistavoitteidensa ja oman työnsä kannalta tärkeistä aiheista.

Hakeminen

Sosiologian sivuaineen opiskeluoikeus on kaikilla läsnä olevaksi ilmoittautuneilla Oulun yliopiston opiskelijoilla. Opiskelun voi aloittaa ilmoittautumalla opintojaksoille.

Vastuuhenkilö

Sivuaineopintojen vastuuhenkilö on perusopintojen osalta Anu Alanko ja aineopintojen osalta professori Vesa Puuronen.

Lisätietoa opinnoista

Sosiologian tarkempi kuvaus opintojaksoineen löytyy WebOodista, Kasvatustieteiden tiedekunnan sivuaineoppaasta.
Tarkemmat tiedot sisällöistä ja opetuksesta lukukausittain löytyvät seuraavan sivun kautta: http://www.oulu.fi/sosiologia/node/6370
 

Takaisin sivuainelistaukseen pääset tästä.

Viimeksi päivitetty: 4.7.2017